Moonsorrow Kylän päässä歌词


Kauan sitten kylän päässä syntyi kaksi poikaa,
kaksi perillistä sodanjumalan karhuntaljoin verhotun.
Jo kolmen iästä, sanovat, toisiansa alkoivat harjoittaa
ja kun teräksensä yhteen kalahti, saattoi kuulla ukkosen.

Kauan sitten kylän päässä varttui kaksi poikaa,
kaksiko vain typerystä kuolemaa pilkkaamaan?
Ei yksikään haava vielä ollut tehnyt tehtäväänsä
ja siksi kai sitä miekasta vihollisen täytyi anoa.

Aina kunnia houkuttaa nuorta kansaa
(ryöstöretki merten taa) ja taistelu sitäkin enemmän.
Varmaan turmaan rientävän tielle
vain toinen hullu uskaltautuu.

Kun kenttä hohkaa kärsimystä ja kirveet lentävät,
leikki kanssa kuoleman vain yltyy.
Niin riemukasta lapsien on päitä pudottaa
kuunnellessaan sotajoukkoa hurraavaa.

Usein käykin vain niin et' vertaisesta tulee alempi.
Tarinan kulku voitoista kääntyy
ja maine ihmisen helposti antaa veljensä unohtaa.

Ylpeys, tuo kavalin tauti päällä maan,
näin on vienyt taas yhden uhrin muassaan.
Kumpi lie se epatto, kilpi alhaalla ja miekka koholla
teilleen mennyt vaiko hän joka hautoja kaivaa saa?

Heikompaa voima mik' riepottaa;
kotinsa on iäksi jättänyt tahtoen vielä surmata.
Kunniaton moinen työ.

  • 专辑:Voimasta ja kunniasta
  • 歌手:Moonsorrow
  • 歌曲:Kylän päässä

Moonsorrow Kylän päässä歌词

相关歌词

Moonsorrow Unohduksen Lapsi歌词

05/12 09:39
Katkennut terä kädessäni, verivana rinnallani. Vain tyhjä huotra maahan tallattuna seuraa kun lähden taas. On vihollinen kaadettu, voittamaton voitettu. Veistettyä lihaani pelko jäytää. Tuo viima hyytävä nimeäni kuljettaa. Punainen veri piirtää merki

Moonsorrow Kuolleiden maa歌词

05/28 17:25
Katson pohjaan joen sulaneen | Vesi taittaa valon himmenneen | Katson itseeni, katson sairauteen | Itseni kaikesta vapautan | Niin kylmä maa jolla makaan | Tunnen sen liikkeen jokaisen | Yhteen hetkeen mahtuu elämä | Ajatukset virtaavat veden matkass

Moonsorrow Tulimyrsky歌词

10/11 21:52
Moonsorrow - Tulimyrsky "Muistan, kuinka katsoin sinä yönä ulos ikkunasta Meri oli tyyni, ja taivaan tähtiä peitti ohut, harsomainen sumu. Ranta oli hiljaisempi kuin koskaan, mutta minä en saanut unta. Katselin lintujen värisevän oksillaan; ihmetteli

Moonsorrow Sankarihauta歌词

08/09 20:49
Saapui hän keskelle hävityksen kylään ammoin niin rauhaisaan. Katot hehkuivat väreissä liekkien ja veri rakkaiden peitti maan. Vihan nostatti ja kiiri taivaisiin. Niin moni lieni jo tiellä tuonelaan vaan he viel' ei veisi häntä mukanaan. Vaik' joukko

Moonsorrow Kivenkantaja歌词

05/24 10:27
Kivenkantaja(STONEBEARER) - Moonsorrow Äärellä veden luodolla istuen(Sitting on a rock by the sea) polviin päänsä painaneena.(with head bown to his knees.) Laineet kolean tuulen syleilyssä(Caressed by the coldest wind) taakkansa saavat kantaakseen.(t

Moonsorrow Tyven歌词

10/21 07:42
Instrumental 专辑:Voimasta ja kunniasta 歌手:Moonsorrow 歌曲:Tyven

Moonsorrow Pakanajuhla歌词

04/15 16:02
Veljet sekä siskot, kokoontukaamme yhteen pöytään! On meidän malja nostettava uudelle jumalalle. Tähden alla syntynyt meidän seuraamme nyt liittyy. Hän syö kaikki pöydän antimet ja vapahtajaksemme ilmoittautuu. Ketkä asettivat sankarinsa juhlittaviks

Moonsorrow Rauniolla: I. Askelmilla (At the Footsteps) / II. Maailmalle (To the World) / III. Raunioilla (At the Ruins)歌词

07/15 08:05
raunioilla rda(AT THE RUINS) - Moonsorrow Kuun vielä varttuessa(Under the growing moon) kulki kuiskaus päällä veen kaukaa(there drifted a whisper with a distant stream) Aallot levotonna löivät(Waves beating restlessly) vasten sateen pieksemää rantaa.

Moonsorrow For Whom the Bell Tolls (Metallica cover)歌词

04/19 02:33
Make his fight on the hill in the early day Constant chill deep inside Sounding gun, on they run through the endless grey On the fight, for they are right, yes, by who's to say? For a hill men would kill, why? They do not know Suffered wounds test th